Gaslightaus on psykologinen vallankäytön muoto, jossa toisen kokemus kyseenalaistetaan, vääristetään tai mitätöidään. Se on hienovarainen mutta tehokas tapa siirtää huomio pois loukkaavasta käytöksestä – ja sysätä vastuu tilanteesta uhrille. Yksi yleinen tapa toteuttaa gaslightausta on muuttaa sanojen muotoa ja merkitystä jälkikäteen.
Esimerkiksi: joku sanoo toiselle "et tiedä työnteosta yhtään mitään." Se on suora, halveksiva ja arvottava lause. Sen tarkoituksena ei ole keskustella tai ymmärtää – vaan satuttaa. Kun tilanteesta myöhemmin puhutaan muille, lause muuttuukin: "Minä kysyin vain, että tiedätkö mitä työnteko on?"
Tällainen muunnos ei ole sattumaa. Se on keino tehdä itsestä viaton ja toisesta ylireagoiva. Yhtäkkiä tilanne ei enää näytäkään ulkopuolisille loukkaukselta vaan väärinymmärrykseltä. Loukattu osapuoli leimataan herkäksi, hyökkääväksi tai epätasapainoiseksi – ja alkuperäinen haava jää vaille tunnustusta.
Gaslightauksen vaikutus voi olla syvä. Kun toistuvasti kuulee, että muistaa väärin tai "liioittelee", alkaa kyseenalaistaa omat kokemuksensa. Epävarmuus hiipii mieleen: oliko se sittenkään niin paha? Olinko minä liian herkkä? Pitäisikö vain niellä ja unohtaa?
Mutta tosiasia on: sanat, jotka sanotaan satuttavasti, ovat satuttavia – riippumatta siitä, millaiseksi ne myöhemmin väitetään. Ja se, että joku vääristää omaa käytöstään jälkikäteen, ei tee siitä vähemmän loukkaavaa. Päinvastoin – se lisää toisen kokemukseen epäoikeudenmukaisuutta ja yksinäisyyttä.
Todellinen vastuu näkyy siinä, että ihminen uskaltaa katsoa omaa toimintaansa rehellisesti. Että hän tunnistaa, jos on loukannut – ja uskaltaa pyytää anteeksi. Totuutta ei tarvitse peitellä, eikä sitä tarvitse selittää muuksi. Sillä totuus tulee aina lopulta esiin, tavalla tai toisella. Aina.
Lisää kommentti
Kommentit